keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Pessimististä optimistiksi, onko se mahdollista ?

Vielä reipas kymmenen vuotta sitten olin pesunkestävä pessimisti, pelkäsin ja odotin aina pahinta, etenkin jos kyse oli omaan elämääni liittyvistä asioista. Uskoin kyllä useimmiten hyvään kaikkien muiden kohdalla, mutta itse arvelin syntyneeni onnettomien tähtien alla.

Erinnäisten tilanteiden ja kohtaamisten sekä erään mielenkiintoisen kirjan osuessa kohdalle, silmäni alkoivat kuitenkin pikku hiljaa avautua myönteisyydelle ja ajattelun omaa elämää luovalle voimalle. Sen jälkeen olenkin ruokkinut tuota muutosta lukemalla kirjallisuutena käytännössä katsoen pelkästään henkistä kirjallisuutta ja elämäntaidon oppaita. Lukeminen ja nissä kerrottu teoria onkin se helppo osa itsensä muuttamisessa, mutta uusien ajatus- ja toimintamallien jalkauttaminen omaan elämään ja käytännön toimiin onkin sitten jo ihan toinen juttu :)



Tein melkoisen työn muuttaessani itseäni negatiivisten ajatusten pyörteissä painivasta ja itseään sättivästä Aku Ankasta jonkintason Hannu Hanneksi. Ei niitä lottovoittoja edelleenkään osu kohdalle, mutta lähinnä tarkoitankin Hannun luottamusta omaan itseen, omiin kykyihinsä ja elämän kantavaan voimaan. Nykyisin lasini onkin aina puoliksi täynnä, toisin kuin ennen.

Olen aika usein ihmetellyt, miksi en enään vastoinkäymistenkään osuessa kohdalle, tipu takaisin pessimismin suohon. Viime syksyn ja tämän kevään aikana opiskellessani elämäntaidon valmentamista, olen saanut tässä kohtaa ison Ahaa -elämyksen. Se johtuukin siitä, että aivoissani (tarkemmin ottaen etuaivolohkossa) on tapahtunut rakenteellisia muutoksia myönteisen ajattelun voimasta johtuen. Etuaivolohko on ainoa aivojen osa, joka edelleen kehittyy ihmisellä. Vaikutamme siihen tietoisilla valinnoillamme ja sitä kehitetään juurikin myönteisellä ajattelulla. Mitä enemmän toteutamme kiitollisuutta, rakkautta, välittämistä ja muuta myönteistä ajattelua elämässämme, sitä enemmän muutamme pysyvästi aivokuortamme -> sen pinta-ala suurenee. Mikäli asia alkaa kiinnostaa tai haluat enemmän faktaa, niin voit lukea lisää aivotutkimuksesta tämän asian osalta esimerkiksi kirjasta "Buddhan aivot".

Ei pessimismi tai ainainen huono onni ole synnynnäistä, se on opittua. Ja jos olet sen oppinut, voit myös oppia siitä pois :) Toki jotkut voivat olla sitä mieltä, ettei sellainen ole tarpeellista ja se heille suotakoon. Mutta jos nyt miettii vaikkapa Akua ja Hannua, niin sitähän saa mitä tilaa, eli negatiivisuudella ja pessimismillä lisää ikävyyksiä itselleen, positiivisella asenteella ja myönteisyydellä taas paljon hyvää. Klassinen esimerkki vetovoiman laista..