Kun elämä kolhii omaa lasta

Jo kaksi vuotta sitten tajusin, että nyt aletaan tulla siihen ikään lasten kanssa, että pelkkä halaus ja suukko ei enään auta viemään pahaa mieltä ja pettymyksiä pois. Silloin vanhin lapseni oli 10 vuotta ja ensimmäinen sydänsuru todellisuutta.

Nyt elämä taas kolhii kovalla kädellä tätä vanhinta lastani. Hän on kaksi ja puoli vuotta pelannut jääkiekkoa Kiekko-Vantaassa ja rakastanut lajia ja pelaamista koko sydämestään. Nuoret on jaettu AAA, AA ja A-tason joukkueisiin. Mitä enemmän A-kirjaimia, sitä kovempitasoinen joukkue. Oma poikani on pelannut A-joukkueessa (03). Harjoitukset ovat olleet Sipoossa, koska Itä-Vantaalla on vain Trio Areena ja sen vieressä harjoitushalli, eivätkä sinne kaikki halukkaat mahdu, eritoten A-joukkueet. Mutta ei se ole haitannut, vaikka neljä kertaa viikossa (plus pelit) on kuljetettu poikia Sipooseen Vantaalta, kun lapset ovat aina ilolla harjoituksiin menneet. Kyllä vanhemmat jaksavat silloin lähes mitä tahansa.

Tänä keväänä elämä järkkyi, kun Kiekko-Vantaa potkaisi poikani joukkueen kylmästi ja varoittamatta seurasta pihalle. Tilaa on enään vain noille kovemman tason joukkueille. Seura ei kuulema enään suostu ostamaan jäitä muilta paikkakunnilta. Todennäköisesti kyllä ostaa tarvittaessa AAA ja AA joukkueille, muttei enään A:n. Lehdissä huudetaan, kuinka lapset ja nuoret eivät liiku riittävästi, ja samaan aikaan seura pistää pihalle erittäin motivoituneita, lajia rakastavia lapsia. Vielä pojan aloittaessa mainostettiin, kuinka seurassa voi pelata hamaan tappiin saakka, joko kilpaillen tai pelkästään harrastaen lajia. Se powerpoint on varmaan jo aikaa sitten poltettu.

Ei ole helppoa löytää uutta joukkuetta, kun monet muutkin seurat kaipaavat kovatasoisia pelaajia. Jokseenkin on mielestäni vinksalleen mennyt tuo jääkiekkoharrastus. Niissä on kalliit jäämaksut, mutta kuitenkin tarkka seula siitä kenet harvat päästetään maksuja jakamaan. Ei ihme, että lajilla ei mene enään kovin hyvin.

Eilen oli pojilla viimeiset harjoitukset Lohipaidassa. Lopuksi järjestettiin vielä erittäin haikea jäähyväistilaisuus. Kaikki olisivat halunneet jatkaa Kiekko-Vantaassa, lohisydän sykkii pojilla vahvana. Poikien joukkue oli yhteishengeltään erityinen, kaikki olivat mukavia nuoria miehiä, kaikilla oli aina kivaa, ei löytynyt häirikköjä tai muita haukkuvia yksilöitä. Treeneistä ei jääty pois, vaikka joskus itsekin rankan työpäivän jälkeen saatoin sellaista porkkanaa pojalle tarjota. Ei, sinne oli päästävä vaikka pää kainalossa. Iso kiitos joukkueenjohtajalle, valmennukselle, huollolle, vanhemmille ja upeille pojille näistä kahdesta mieleenpainuvasta kaudesta !

Tätä kirjoittaessa kyyneleet valuvat poskillani, en tahdo erottaa näppäimiä enkä näyttöä kyyneleiden läpi. Harmittaa suuresti, etenkin kun harrastuksen jatkaminen on edelleen vaakalaudalla. Muut harrastukset kun eivät lastani sytytä samalla lailla kuin jääkiekko. Pojan tuska saa oman olonikin kurjaksi. Nyt olen kuitenkin purkanut oman pahan mieleni "paperille" ja on aika alkaa katsoa eteenpäin.

Itse uskon, että kaikella elämässä on tarkoituksensa, ikävilläkin asioilla. Jotain parempaa tulee tilalle tai sitten siitä ikävästä asiasta tehdään jollain tavalla jotain hyvää, muutetaan ikäänkuin "ruma kauniiksi". Nyt on hyvä tilaisuus opettaa tätä elämänfilosofiaa omalle lapsellekin. Oma tuskani tulee siitä, kun en enään pysty pyyhkimään hänen pettymyksiään ja surujaan pois, vaikka toivoisinkin. Elän vahvasti hänen tunteissaan mukana. Mutta tottakai ymmärrän, että pojan pitää itse käydä tämä koettelemus läpi, voin vain ohjata häntä suuntaamaan katseensa kohti tulevaisuutta. Tehtäväni on olla kuuntelevana korvana, tukena elämän myrskyissä. Opettaa arvostamaan elämää silloinkin, kun vihmoaa kylmästi päin naamaa. Ja muistuttaa lastani siitä, että se tyyni ja aurinkoinen päivä on ihan kulman takana.

Pyydä niin annetaan

Tänään oli aika laittaa vähän uusia tai uusvanhoja toiveita universumin pullonhengen suuntaan. Inspiroiduin tuttavan oman voimallisen toiveen toteutumisesta ja ajatus vahvistui, kun kuuntelin youtubesta 'Abraham Hicks'- videoita. Ne pohjautuvat Esther ja Jerry Hicksin kirjoihin, jotka kertovat vetovoiman laista. Kuuluisin ja alkuperäisin teos lienee: 'Pyydä niin annetaan'.

Perusajatuksena on, kuten muissakin henkisen kasvun tai elämäntaito-oppaissa, että sinä itse luot oman elämäsi. Ajatuksesi tavalla tai toisella materialisoituvat todellisuuteesi. Mitä tahansa elämässäsi nyt on, olet vetänyt sen puoleesi. Eikö olisikin jännittävää luoda asioita, joista unelmoit, ihan tietoisesti ja näin olla oman elämäsi käsikirjoittaja ? Se on mahdollista, sinun tarvitsee vain uskoa ja pitää kiinni tuosta uskosta päivästä toiseen. Ei helppoa, mutta ei mahdotontakaan.

Yksinkertaisimmillaan vetovoima toimii näin: 1. Pyydä (tämä on työ, joka sinun pitää tehdä) 2. Sinulle annetaan (tämä ei ole sinun vaan korkeamman tahon osuus) ja 3. Anna toiveesi materialisoitua omaan maailmaasi (tämä on taas sinun heiniäsi).  Tuo kolmas on se vaikein kohta. Jos et saa mitä haluat, niin se mikä mättää löytyy kohdasta kolme.

Useimmiten me tiedostamattamme tai joskus jopa täysin tiedostaen estämme unelmiamme toteutumasta, joko pelkästään epäilemällä niitä tai erilaisten rajoittavien uskomusten kautta. Jos emme usko ansaitsevamme onnea, tai kuvittelemme ettei meistä ole toteuttamaan unelmiamme tai koemme vain muuten vain itsemme uhriksi, jota elämä riepottelee (vain muutaman mainitakseni), niin emme ole oikeassa linjauksessa toiveidemme energiavärähtelyjen kanssa. Silloin kohta kolme ei toteudu. Kaiken a ja o on olla haluamiesi asioiden kanssa samalla energiataajuudella. Se on vähän sama kuin radiotaajuuksien kanssa. Jotta löydät oikean kanavan ja saat mielimusiikkisi soimaan, sinun tarvitsee väännellä masiinan nappia, kunnes radiosi vastaanottaa oikealla taajuudella olevaa radiokanavaa.

Yleinen virheuskomus maailmassa on se, että kunhan saan sen tai tuon asian, niin silloin olen onnellinen. Kun oikeasti asia meneekin niin, että kun olen onnellinen, nuo toivomani asiat tulevat luokseni. Kun tuon tajuaa, sielu saa rauhan. Ei tarvitse koko ajan odottaa elämää alkavaksi, kun se onkin koko ajan juuri tässä ja nyt. Eikä sen tarvitse olla edes mitään hokkus pokkusta, onnellisena uskot itseesi ja olet toiveikas elämäsi suhteen, teet työtä saadaksesi elämääsi lisää ihania asioita. Mutta jos uskot ripaukseen taikuutta, niin toiveet toteutuvat ilman hikeä, verta ja kyyneleitäkin :)

Minä halusin tänään laittaa kaksi toivetta korkeammalle taholle. En halunnut tehdä sitä missä tahansa paikassa, vaan halusin sen olevan erityinen ja taianomainen. Onneksi tiedän juuri sopivan paikan tällaisille toiveille. Sellainen löytyy melko lähellä olevasta metsästä. Toki tuossa metsässä on paikkoja, jotka eivät puhuttele niin voimallisesti sieluani, mutta tietty alue tuntuu jotenkin pyhältä ja taianomaiselta, joten suuntasin sinne.

Laitoin toiveet menemään ja todella tunsin, että nyt on niiden aika, olen valmis. Jään luottavaisin mielin odottamaan..