Julkisuudessa on alettu puhua enemmän ja enemmän erityisherkistä ihmisistä. Eräs tuntemani ihminen kehotti minua pari vuotta sitten lukemaan Elaine N. Aronin kirjoittaman kirjan Erityisherkkä ihminen, mutta en saanut sitä silloin aikaiseksi, enkä ole sitä kyllä vieläkään lukenut. Aihe ei tuntunut ajankohtaiselta tuolloin, koska olin vasta sisäistänyt enneagrammin saloja, enkä kaivannut uutta tietoa, muutenkin ihmisten tyypittely nostaa aina niskakarvani pystyyn. Ystäväni kuitenkin vihjaisi, että saattaisin olla yksi näistä erityisherkistä ihmisistä.
Eräässä Työpisteen sivuston artikkelissa sanotaan: "Erityisherkkien kohdalla jaksaminen ja kuormittuminen ovat työelämän erityisiä haasteita. Herkkä ihminen jaksaa tehdä paljon työtä, venyy ja on hyvin tunnollinen työntekijä ja kestää vaativiakin paineita, mutta herkkyys voi altistaa voimakkaalle väsymiselle." Jep, juurikin noin. Olen ollut jatkuvasti uupunut siitä asti, kun palasin takaisin päiväkotimaailmaan. Se on sellaista aistimusten tykistystä, että ihan hirvittää. Erityisherkät kun reagoivat kaikkiin aistimuksiin muita voimakkaammin. Vaikka itse työpäivän aikana en niin huomaisikaan tuota kuormitusta (useimmiten kuitenkin huomaan), koska koko ajan mennään sata lasissa, niin viimeistään kotiin päästyäni havaitsen, ettei akuissani ole virtaa enään yhtään. Lomilla taas tuntuu siltä, että noissa akuissa on jotain vikaa, koska ne eivät lataudu ollenkaan.
Päiväkotityö on todella raskasta, vaikka onkin mielekästä ja merkityksellistä. On runsaasti naurua ja iloa, mutta myös paljon väsymistä ja hampaiden kiristystä. En haluaisi vaihtaa ammattia, koska olen hyvä työssäni, parhaimmillani teen työtä flowtilasta käsin..mutta valitettava tosiasia on, että se kuluttaa minut loppuun.
Työntekijöitä ei ole riittävästi lapsiainekseen nähden. Nykyisin niin koulumaailmassa kuin päiväkodeissakin erityistarpeisia lapsia integroidaan tavallisiin luokkiin ja ryhmiin, mutta se ei näy henkilökunnan määrässä. Nämä lapset tarvitsevat aikuisen jatkuvaa tukea, mutta kun lapsia on ryhmässä 23, aikuisia 3 (ja tämäkin määrä vain osan aikaa päivästä) plus avustaja osan aikaa ja erityistä tukea tarvitsevia 4-5, niin no..siitä voi sitten laskea riittääkö henkilömäärä..siellä kun tosiaan on 18-19 muutakin lasta. Välillä mennään pitkiäkin aikoja vajaalla henkilökuntamäärällä, kun sijaisia ei saa tilata, vaikka joku olisi poissa. Se on sitä kuuluisaa säästämistä.
Lastentarhanopettajan ammattiin kuuluu muutakin kuin lapsiryhmän kanssa toimiminen ja erityislasten jatkuva tukeminen ja ohjaaminen; on tuokioiden ohjaamista ja niiden suunnittelua sekä valmistelua, kaikenmaailman lomakkeiden täyttämistä, erilaisia palavereja, vain muutaman mainitakseni. Vaikkakin nämä ovat pakollisia työtehtäviä, ovat ne ilman muuta mielenkiintoista ja antoisaa tekemistä, mutta kun siihen ei ole varattu aikaa = siis riittävää henkilöstöä, jotta esim. opettaja voi poistua ryhmästä tekemään näitä asioita. Vaikka kuinka yrittää olla stressaamatta, niin kaikki vaatimukset ja dead linet painavat päälle jyrän lailla...koko ajan. Ja tämä tilanne ei tule koskaan helpottamaan...päinvastoin.
Vantaan Sanomissa oli kerran lehtijuttu siitä, ettei päteviä lastentarhanopettajia riitä avoimiin työpaikkoihin. Ratkaisuna esitettiin, että lisätään lastentarhanopettajien koulutuspaikkoja. Mutta ei se ole ratkaisu. Iso osa jatkaa luokanopettajan koulutukseen myöhemmin tai peräti vaihtaa ammattia. Päiväkotityö on tosi kuluttavaa, matalasti arvostettua ja huonopalkkaista vaatimuksiin nähden. Tokihan opiskelijat vähintään jonkun aikaa lastentarhanopettajan työtä nähtyään haluavat jatkaa kouluttautumistaan peruskoulun puolelle, jossa palkat ovat paremmat ja lomat pidemmät (=eli oikeasti palauttavammat). Tämä on tosi surku asia, koska nämä pienet ihmistaimet tarvitsevat meitä kutsumusammatin harjoittajia, jotka tekevät työtä isolla sydämellä ja motivaatiolla. Oma terveys on kuitenkin kultaakin kalliimpi..
Jatkuva venyminen ja työn kuormitus on onnistunut ajamaan minut masennukseen..kyllä se on vaan nyt hyväksyttävä. Lääkäri diagnosoi minulle kohtalaisen masennuksen, vaikka omasta mielestäni se on lievä. Taisi mennä testissä ehkä pisteen verran kohtalaisen puolelle :) Aikamoinen pommi. Ei vain tuo masennus, vaan myös se, että samaan syssyyn olen joutunut myöntämään, että en kykene (kenties juuri erityisherkkänä ihmisenä) pysymään terveenä ja hyvinvoivana, jos jatkan lastentarhanopettajana. Se kuormitus on vaan liikaa minulle näillä nykyisillä spekseillä. Todella harmi. Olen erinomainen esikouluopettaja ja lastentarhanopettaja, minulla olisi ja on paljon annettavaa lapsille..mutta on pakko alkaa miettiä jotain muuta vaihtoehtoa..haluan nimittäin elää onnellisena ja mieluiten vielä pitkälle vanhuuteen saakka :)
