Seikkailupuisto Huippu

Tänään kävin ystävän kanssa köysiseikkailupuistossa Espoon Leppävaarassa. Seikkailupuisto Huipussa on 6-18 metrin korkeudessa erilaisia ratoja, joita sitten valjaiden turvin kuljetaan. Tarjolla oli paljon huojumista, tasapainoilua, käsilihasjumppaa ja itsensä voittamista.

Lähdin aika polleana liikenteeseen, mutta siellä monen metrin korkaudessa alkaa kyllä helposti puntti tutista. Ensimmäisellä kierroksella jäkätin mielessäni, et "tää on ihan persiistä, en enää ikinä tuu tänne !". Mutta onneksi se oli vain tilapäinen mielenhäiriö :) Pikku hiljaa homma alkoi sujua. Aloin uskoa siihen, että en tipu ja vaikka tippuisin, niin mitä sitten. Onhan mulla herrajumala valjaat päällä ! Mutta en kyllä rehellisesti sanottuna ihan huiman huikeasti nauttinut niillä radoilla. Ne ei meinaan todellakaan ollut mitään helppoja nakkeja. Mietin vaan joka kerta, et nyt täytyy yrittää mennä vauhdilla, että pääsen radan loppuun saakka kunnialla. 'Vauhti' on tässä vähän suhteellinen käsite, enemmänkin etanan näkökulmasta käsin katsottuna oli vauhdikasta menoa.

Liikuntamuotona se oli kyllä aika mainio laji! Veikkaan, että huomenna on eritoten kädet niin kipeänä, ettei tarvitse edes höyhentä nostaa. Uskon, että ensi kerralla alankin jo nauttia kyseisestä touhusta. Ja joo, aion tosiaankin mennä uudestaan !

Jos on korkeanpaikankammo, niin kannattaa aloittaa kuuden metrin korkeudelta, eikä heti polkaista sinne hurjimpiin korkeuksiin. On meinaan himppasen vaikeaa päästä sieltä radalta pois, jos tulee katumapäälle. Käytännössä katsoen se ei ole mahdollista muuten kuin peruuttamalla, mikä taas tarkoittaa sitä, että myös takanasi tulevat joutuvat peruuttamaan koko matkan radan alkuun saakka. Tämä johtuu niistä valjaista. Kun ne kerran kiinnitetään, niin niitä ei saa irti kuin radan alussa tai lopussa. Mieti jo mennessäsi ystäviesi tai perheesi kanssa, että kuka teistä on rohkein, niin tämän prinssi tai prinsessa Rohkean kannattaa mennä etunenässä ja näyttää mallia perässä tulijoille. Sinänsä radat ovat yhtä haastavia niin pienemmissä kuin suuremmissakin korkeuksissa, mutta mitä korkeammalla olet, sitä hurjempi fiilis itselle tulee.

Henkilökunta oli ainakin tänään nuorta, rentoa, kannustavaa ja ammattitaitoista. Ystävälläni on pienimuotoinen korkeanpaikankammo, mutta kannustuksella ja vinkeillä hänkin onnistui ja lupasi, että tulee seuraavallakin kerralla !

www.seikkailupuistohuippu.fi

Unisieppari

Unisieppareita on nykyisin ostettavissa vähän joka kulmalla, mutta tietoni mukaan ne eivät kunnolla toimi, mikäli et tee sellaisia itse omin käsin.  Niinpä tuumasta toimeen. Sinellistä ostin puuympyrät, Anttilasta väriä muuttavan langan ja tytön laatikoista löytyi vielä verkon lanka.

Oli oikein hauskaa nyörittää tuota lankaa ympyröihin, se oli meditatiivista, ja jännittävääkin siinä mielessä, etten tiennyt mikä on lopputulos langanvärin muuttuessa aina jonkin matkan jälkeen. Seuraavassa vaiheessa unisiepparini näytti tältä:

Hankalin osio oli ehdottomasti tuon verkon kutominen ympyröiden keskelle. Lanka tuntui jäävän liian löysäksi, mutta loppujen lopuksi valmis unisieppari ei näytä ollenkaan hullummalta. Epätäydellisyyttä on hyvä oppia sietämään ja viime kädessä myös rakastamaan. Höyhenet vielä puuttuvat, niilläkin on vissi tarkoituksensa.

Amerikan intiaanien traditioissa unisiepparin on tarkoitus suojella nukkuvaa henkilöä painajaisilta samalla kun se päästää lävitseen kaikki hyvät unet. Yöilma on täynnä niin ihania kuin painajaismaisiakin unia. Unisieppari ottaa nuo unet kiinni. Hyvät unet lipuvat keskellä olevan aukon läpi ja liukuvat höyheniä pitkin nukkuvaan ihmiseen. Ikävät unet taas jäävät kiinni verkkoon ja häviävät ensimmäisten auringonsäteiden osuessa niihin.

Unisiepparin alkutarina lienee eri intiaaniheimoilla eri, mutta tässä on aika mielenkiintoinen sellainen:

"Kauan sitten Lakota heimon shamaani istui korkean vuoren huipulla. Siellä hän koki näyn, jossa Iktomi, suuri veijari ja viisauden etsijä, ilmestyi shamaanille hämähäkin muodossa. Iktomi puhui pyhällä kielellä ja samalla otti vanhan miehen pajuvanteen, jossa oli höyheniä, hevosenjouhia, helmiä ja muita lahjoja. Hämähäkki alkoi kutoa verkkoa. Iktomi puhui shamaanille elämänkierrosta, kuinka aloitamme elämämme vauvoina, siirrymme siitä lapsuuteen ja edelleen nuoruuden kautta aikuisuuteen. Lopulta meistä tulee vanhuksia, jolloin meistä tarvitsee taas huolehtia kuin vauvoista ikään. Näin elämänympyrä sulkeutuu.

Mutta, Iktomi jatkoi kutoessaan edelleen verkkoaan, joka elämänvaiheessa on monia voimia, jotkut niistä ovat hyviä, jotkut taas pahoja. Jos kuuntelet hyviä voimia, ne ohjaavat sinua oikeaan suuntaan. Jos taas kuuntelet pahoja voimia, ne ohjaavat sinua väärään suuntaan ja saatat saada siipeesi. Joten nämä voimat voivat auttaa, tai sitten sotkea, luonnon tasapainoa. Edelleen hämähäkki jatkoi verkkonsa kutomista.

Kun Iktomi lopulta päätti puheensa, hän antoi verkon shamaanille ja sanoi, että Verkko on täydellinen ympyrä, jossa on aukko keskellä. Käytä verkkoa auttaaksesi kansaasi saavuttamaan tavoitteensa, käyttämään ideansa, unelmansa ja visionsa hyvään tarkoitukseen. Jos uskot suureen henkeen, verkko suodattaa hyvät ideasi ja huonot taas jäävät kiinni verkkoon, eivätkä pääse siitä läpi.

Vanhus kertoi tämän näyn kansalleen ja nyt monella intiaanilla on unisieppari (dreamcatcher = unelma/unisieppari) sänkynsä yläpuolella. Hyvät unelmat, unet ja visiot siirtyvät keskellä olevan aukon kautta nukkuvaan henkilöön ja pahat jäävät verkkoon kiinni häviten auringonsäteiden voimasta. Sanotaan, että unisieppari pitää hallussaan tulevaisuuden kohtaloa. Se tarkoittanee elämäntarkoitusta.