Lääkäri oli heti työntämässä masennuslääkkeitä ratkaisuksi. Ensimmäisellä masennuskerralla niitä kuulema syödään puoli vuotta putkeen ja jos masennus uusii, niin seuraavalla kerralla vuoden. No, huh huh. Minunkin masennukseni oli vain ohimenevää, mutta jos olisin alkanut syömään noita lääkkeitä, niin se olisi voinut olla pysyvää. Tuo on minun mielipiteeni. Kokeilin nimittäin neljäsosaa yhdestä masennuspilleristä ja olin sekaisin kuin seinäkello. Mieliala, joka oli jo pienesti alkanut kohota, romahti samantien pohjattomalta tuntuvaan kuiluun. Siihen loppui minun masennuslääkeurani.
Kaksi ystävääni on kertonut syövänsä masennuslääkkeitä. Toinen on syönyt niitä kymmenen vuotta joka päivä. Sen päälle hän vielä ajoittain joutuu ottamaan toisia masennuslääkkeitä, kun tulee huonoja aikoja. Toinen on syönyt mielialalääkkeitä jo viisi vuotta päivittäin. Hän ei pääse niistä eroon, koska hänelle tulee niin järkyttävä olo, jos hän yrittää lopettaa. En lähde tuohon rumbaan. Kaikissa lääkkeissä on ikäviä sivuvaikutuksia. Jos jostain syystä jonain päivänä hyppään suoraan vakavaan masennukseen, enkä pääse sieltä omin avuin ylös, niin sitten harkitsen tottakai uudestaan. Vakavaan masennukseen lääkkeet ovat paikallaan. Lievästä ja kohtalaisestakin masennuksesta (lääkärinkin mukaan) voi päästä kuitenkin eroon ilmankin (silti tarjosi niitä).
Olen lukenut erityisherkkyydestä melko paljon ja oppinut uusia asioita. Olen aina tiennyt, että mindfulness ja meditaatio, läsnäolo tässä hetkessä, ovat ratkaisu omaan hyvinvointiini. Nyt tiedän, miksi. Huomaan, että erityisherkkyydestä on ikäänkuin tullut jonkinlainen muoti-ilmiö. Minusta on hyvä, että asia on tullut julkisuuteen ja jos joku ihminen kokee erityisherkkä olevansa, niin suotakoon se hänelle. Itsehän sitä paras asiantuntija on oman elämänsä suhteen.
Erityisherkkyys näkyy monissa asioissa. Kun kuskailen lapsi erilaisilla kimppakyydeillä harrastuksiin, niin oloni saattaa olla ihan hyvä ja rentoutunut, tai sitten voi olla etten kestä hetkeäkään, kiljun pääni sisäisesti suureen ääneen apua. Olotila riippuu paljolti kuskaamieni lasten tunnetiloista. Muiden tunteet kun imeytyvät itseeni kuin olisin pieni tai isompi pesusieni. Keskimmäistä lasta ja hänen joukkuekavereita viedessä tai hakiessa, on tänä vuonna ollut suuria haasteita. En odota yhtään heidän kuskaamistaan. Olen aina kireä kuin viulunkieli. Tyttökombo on eri kuin viime vuonna ja kaikki ovat hakeneet omaa paikkaansa. Tytöt huutelevat toistensa päälle, eivätkä kuuntele muita. Tunteet kuumenevat yhdellä sun toisella. Edellisvuonna fiilis oli ihan toinen, minullakin oli aina energinen kiva olo, kun takapenkki oli täynnä positiivista tyttöenergiaa. Ei se ole se meteli, mikä minua kuormittaa, vaan se tunneympäristö. Odottelen, että tilanne rauhoittuu. Ei se edellisvuonnakaan alkuun ollut mitään ruusuilla tanssimista.
Joskus valvon öisin tuntikausia ilman mitään järkevää syytä. Käytän kaikki rentoutumiskeinot, jotka tiedän, mutta mikään ei auta saamaan unen päästä kiinni. Pääni ei ole täynnä ajatuksia, joka on normaalisti syy mahdolliseen valvomiseeni. Seuraavana päivänä tarkistan, oliko täysikuun aika. Ja kappasta vaan, olihan se ! Luin jostain tutkimuksesta jonka mukaan täysikuun aikana unensaanti on vaikeampaa ja tutkittavien yöuni oli 20 minuuttia lyhyempää kuin yleensä. Erityisherkällä se on monta tuntia lyhyempää :) Kahviakaan ei kannata juoda kuin ihan viimeistään klo 14 jos meinaa saada seuraavana yönä unta. Lääke, jonka ei pitäisi vaikuttaa kahdeksaa tuntia enempää, voi vaikuttaa 24 h. Tässä muutamia esimerkkejä erityisherkkyyden vaikutuksista.
Tähän mennessä opiskelemani mukaan, olen varsinainen mallikappale erityisherkästä ihmisestä. Omaa oloa helpottaa tietää, että kyse on biologisesta ominaisuudesta. Aikaisemmin olen silmät suurina hämmästellyt, miten en kaikista henkisistä työkaluista huolimatta kertakaikkiaan vaan tahdo jaksaa työn ja arjen rumbaa. Etenkin viime vuonna jokainen päivä tuntui selviytymistaistelulta. Nyt jo ymmärrän. Se, että olen erityisherkkä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö voisi hallita henkistä sekä fyysistä olotilaani. Täytyy vaan löytää oikeat tavat, jotka sopivat juuri minun arkeeni.
Jossain vaiheessa mietin jo vakavissani, että minun täytyy kokonaan vaihtaa ammattia. Mutta kun olo koheni ja sain rohkaisevia viestejä "universumilta", niin päätin jatkaa edelleen valitsemallani tiellä. Minulla on onneksi kyky tehdä rumasta kaunista, haastavista elämäntilanteista joitain hedelmällistä. Niin aion tehdä tästäkin tavalla tai toisella.
