Kaksi kokemusta

Kuuntelin/katselin eilen illalla neljännen jakson Eckhart Tollen ja Oprahin Uusi Maa webbi"kurssista". Siinä on yhteensä 10 jaksoa puolitoistatuntisia keskusteluja perustuen Eckhart Tollen kirjaan Uusi Maa.  Suosittelen lämpimästi katsomaan ne läpi ajan kanssa. Niissä on paljon hyvää asiaa ja ajattelemisen aihetta. Itse kuuntelen niitä intensiivisesti menettämättä sanaakaan, sen verran mielenkiintoista ja juuri minua koskettavaa asiaa ne käsittelevät.

Puolitoista tuntisen lopussa Eckhart kertoi samanlaisesta kokemuksesta, jonka itse olen pari vuotta sitten kohdannut. Kun hänen vanhempansa kuolivat ja hän kävi heitä katsomassa, koki Eckhart vahvasti, että jäljellä olivat vain fyysiset ruumiit, eivätkä itse isä ja äiti enään olleet siinä. Itsekin isoäitini kuollessa kävin häntä katsomassa ja minulle heräsi vahva tunne siitä, että elämä ei lopu ruumiin kuolemaan. Tästä juontunee kiinnostukseni kuoleman jälkeisen mahdollisuuteen.

Pahinta, mitä elämässäni voisi tapahtua, olisi tietenkin oman lapsen kuolema. Onneksi elän jo sen verran riittävästi tässä hetkessä, etten anna itseni huolehtia asiasta, jota ei ole vielä tapahtunut. Turhahan kahteen kertaan on surra mitään. Toki aina välillä pelko hiipii takaraivoon, mutta yritän hätistää sen saman tien matkaa jatkamaan. Jos pahin pelko kuitenkin toteutuisi, olisi ihan pakko uskoa jonkinlaiseen elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen, sielun olemassaoloon ja sen ikuisuuteen.

Satuin joskus tv:stä näkemään, kun Oprah haastatteli naista, joka oli pari vuotta aikaisemmin menettänyt miehensä ja kaksi pientä lastaan auto-onnettomuudessa. Hän oli toipunut karmeasta tilanteesta todella hyvin ja oli positiivinen ja iloinenkin, esimerkkinä muille suuren menetyksen kokemille ihmisille, että sellaisesta voi ihan oikeasti selvitä ja jatkaa elämäänsä täysipainoisesti ja onnellisestikin. Nainen kertoi, että oleellisinta oli hänen elämänmyönteisyydelleen ja selviämiselleen se, että hän uskoi sielujen jatkavan elämäänsä fyysisen kuoleman jälkeenkin ja tapaavansa rakkaat ihmiset vielä joskus uudelleen. He ovat hänelle edelleen olemassa tuolla jossakin.

Muutama päivä sitten luin suomalaisesta äidistä, joka oli myös kohdannut suuren menetyksen viisi vuotta sitten. Hänen kaksi teini-ikäistä lastaan olivat kuolleet auto-onnettomuudessa (vieläpä yhdessä). Hän ajattelikin asioista täysin päinvastoin, hänen mielestään tämän elämän jälkeen ei ole yhtään mitään, hänen lapsillaan vain kävi todella huono tuuri. Nostan kyllä hattua tälle äidille, että hän pystyy jatkamaan elämäänsä näin suuren surun kanssa ajattelemalla niin. Itse musertuisin totaalisesti, jos en uskoisi edes jollain tasolla sielujen ikuisuuteen ja jälleennäkemiseen.

Näiden kahden äidin olemukset olivat täysin erilaiset, toinen surusta huolimatta pystyi löytämään onnea ja iloa tässä nimenomaisessa elämässä enemmänkin kuin vain hetkittäin, toiselle jokainen päivä oli katkeraa kamppailua, ehkäpä jatkuen niin koko loppuelämän, surun vain hieman helpottaen ajan kuluessa.

Ihon- ja hiustenhoitoa luonnollisesti

Löysin nämä ideat Kotivinkin numerosta 13/2010 (paria niistä muokkaillut hieman). Luonnollisia ja suht helppoja toteuttaa vaikka vain kokeilumielessä. Ovat Mari Kiistalan keksimiä reseptejä.

PUHDISTAVA PERSILJATEE
- 1 nippu persiljaa
- 1 litra kiehuvaa vettä

Sekoita tuore persilja äsken kiehuneeseen veteen ja hauduta 20 minuuttia. Siivilöi ja pullota. Käytä kasvovetenä (ärtyneelle ja herkälle iholle) tai juo teenä (poistaa kuona-aineita). Säilytä kylmässä ja käytä viikon kuluessa.

KOIVUSHAMPOO
- 2 dl tuoreita koivunlehtiä
- 2 litraa vettä

Sulje lehdet ja vesi lasipurkkiin, ravista. Neste alkaa heti vaahtoamaan. Siivilöi lehdet pois ja huuhtele hiukset ja vartalo koivuvedellä. Koivuvesi rauhoittaa ja puhdistaa hiuspohjaa, kiillottaa tukan ja estää hiustenlähtöä.

Tämä kuulostaa oikeasti toteutettavalta. Artikkelissa kehotetaan myös syömään keväisen koivun hiirenkorvia sellaisenaan, koska ne sisältävät runsaasti c-vitamiinia ja hivenaineita. Tämä jälkimmäinen jääkin sitten minulta kokeilematta tai muuten joutunen turvautumaan adrenaliinipiikkiin. Keväisen koivun siitepöly allergisoi ja tuo saattaisi koitua jo kohtaloksi :)

VADELMIA JA RUUSUJA
- 1 dl vadelmia
- 10 ruusun terälehteä
- 3-4 rkl luomuhunajaa

Laita ainekset kulhoon. Sekoita sauvasekoittimella tasaiseksi. Levitä puhtaalle iholle ja anna vaikuttaa 20 minuuttia. Huuhtele haalealla vedellä. Vadelma puhdistaa, hunaja kosteuttaa ja ruusu kiinteyttää, naamiona käy kaikille ihotyypeille.

Tämäkään ei ole turhan hankala vaikka kerran viikossa kokeiltavaksi kesäaikaan, tarvinnee tosin istuttaa pari kunnon ruusupuskaa pihalle, ettei aina tarvitse naapurin ruusuista napsia.

BALSAMI PALANEELLE IHOLLE
- 5 keskikokoista mansikkaa
- 3 rkl maustamatonta luomujogurttia

Survo mansikat ja sekoita jogurtin kanssa tahnaksi. Levitä auringon polttamille kohdille 20 minuutiksi, huuhtele sitten kylmällä vedellä. Olenkin kaivannut luonnollista after sun tuotetta! Kaiken lisäksi mansikoita ja luomujogurttia löytyy jääkaapistani aina. Siis helppoa ja halpaa, kun ei tarvitse koko after sun purkkia tai vastaavaa ostaa vaikka vain yhden kerran kesän aikana palaneen ihon ensihoitoon  :)

Muuten mansikka ihonhoidossa sopii lähinnä rasvaiselle ja sekaiholle, ei herkälle iholle.

Mansikanpoimintaa, löytöjä ja mitä tästä kaikesta opin

Tänään kävimme lasten kanssa luomumansikoita poimimassa Kaukon tilalla Tuusulan Rusutjärvellä (Rusutjärventie 80). Tiesin kyllä, että mansikoita ei juuri enään ole, mutta mentiin kuitenkin katsomaan tilanne ja tutustumaan kyseiseen luomumansikkatilaan sekä lähellä sijaitsevaan Oma Maa osuuskauppaan, joka myy luomutuotteita. Aamusta kannattaa soittaa Kaukon tilalle, ennenkuin lähtee matkaan, jotta saa tietoa sen hetkisestä tilanteesta. Itse sain seuraavansuuntaista infoa: "Nooooh, ei täällä nyt oikein mitään ole, ehkä tuolla rinteessä on jotain, enempi aamusta löytyy jos löytyy, mutta kait te nyt voitte tulla..". Ei kovin rohkaisevaa ja aika huonosti mitään olikaan. Paikan päällä näytettiin tietty rivi, jonka antimia sai tiputella omiin purkkeihin (tai tilalta sai ostaa laatikoita). Kyllä nyt kuitenkin reipas kg löydettiini yhdeltä riviltä. Olisi niitä vähän enempikin ollut, mutta jos oikein runsasmansikkainen kohta löytyi, niin siinä oli ainakin 13 ampiaista ja muutama mehiläinen.  Siihen jäivät kyllä ne mansikat odottamaan suojahansikkailla keräävää poimijaa...

Mitä opin tästä: Tällaiselle selkävaivaiselle ei tuo kerääminen ole kovinkaan hyvä ratkaisu, vaikka luomumansikat saakin siten halvemmin. Ensi vuonna tilaan ajoissa tarpeellisen määrän mansikoita pakastettavaksi (8 euroa per kilo, itsepoimittuna 5 euroa per kilo) ja kun käyn ne hakemassa, niin samalla voidaan lasten kanssa nyppiä muutama sen päivän välipalaksi. Hienoa on se, että näin läheltä löytyy luomumansikkatila! Käytän smootheissa lähinnä vain suomalaista mansikkaa, ja luomua ei juuri kaupoissa näy.

Lähellä on myös Oma Maa niminen osuuskauppa (Tuusulalaisten luomutuottajien perustama kauppa), joka myy luomutuotteita paikanpäällä ja verkkokaupan kautta: Oma Maa, osoite on Rannankoukku 18, Tuusula. Kävimme myös siellä syömässä luomutuotteista itse valmistetut pullat ja ostamassa mansikkamehua ja voidetta ihottumaan/itikan pistoihin. Tiistaisin ja torstaisin saa tuoretta luomuhiivaleipää. Sivuilta näkee suurimmaksi osaksi, mitä kaupastakin löytyy mm. jauhoja, porkkanoita, perunoita jne.

Tuo nettikauppaosuus ei vielä toimi ihan niinkuin pitäisi. Sivuilla kerrotaan mm. että voit valita toimitustavaksi noudon, mutta valintoja on oikeasti vain kaksi: posti ja kotiinkuljetus. Ja puhelinnumerosta ei vastaa kukaan, eli sieltäkään ei saa vastauksia tai apua. Mutta tuo on vielä suhteellisen uusi yritys, joten eiköhän se siitä lähde toimimaan ajan kuluessa paremmin. Kunhan saan yrityksen pyörittäjän kiinni ja keskusteltua asioista tarkemmin, niin otan tuon kyllä yhdeksi luomupiirin toimittajaksi.

Ei ollut kuvaa mansikoista :)

Hallitseeko vasen vai oikea aivopuolisko

Tässä on hauska testi siitä, hallitseeko sinua oikea vai vasen aivolohko. Alkuperäisversio löytyy tästä. Jos nainen pyörii myötäpäivään, käytät enemmän oikeata aivopuoliskoa. Useimmat meistä  kuitenkin näkevät naisen pyörivän vastapäivään, eli vasen aivopuolisko hallitsee. Tai niin tämä testi ainakin väittää, totuus saattaa kuitenkin olla toinen, katso tästä yhden äänestyksen tulos asiasta. Tosin tässä blogipostauksessa tuo neiti ei hievahdakaan (tekniset taidot eivät riittäneet siirtämään liikkuvaa kuvaa oikein). Jos huomaat sen kuitenkin pyörivän, niin se on minun kannaltani jokseenkin huolestuttavaa, koska silloin ei tällä kirjoittajalla taida olla aivotoimintaa ollenkaan :) Katso toimiva kuva ylemmistä linkeistä. Niistä löytyy myös oikean ja vasemman aivolohkon toiminnot.

Minä näen tuon naisen pyörivän myötäpäivään, enkä saa tuota suuntaa muuttumaan vaikka kuinka yritän. Sitäkin voi näet kokeilla. Ainakin yksi ystävistäni kertoi onnistuneensa siinä. Tämän testin jälkeen ymmärrän hyvin, miksi en päässyt kirjoituksissa pitkästä matematiikasta läpi. Vasen aivolohko toimii niin suppeasti, ettei siihen kertakaikkiaan ollut mitään edellytyksiä :) Tämä taitaa kuitenkin olla melko yleinen tekosyy surkealle matematiikan ymmärrykselle, mutta ehkä siinä kuitenkin jotain perää on.

Shamanismin salaisuudet

Tässä kerran kirpputorilla kiertäessäni löysin peräti 5 mielenkiintoista kirjaa, kun harvemmin löydän yhtä ainuttakaan. Yksi niistä oli "Shamanismin salaisuudet - sisälläsi olevan hengen voiman löytäminen" (kirjoittanut José ja Lena Stevens). Takakannesta pieni lainaus tähän alkuun "Kautta historian shamaaneilla on ollut kyky matkustaa syvälle sisimpäänsä ja löytää sieltä maailmankaikkeuden tiedon ja viisauden lähteet. Ohittamalla aineellisen maailman esteet he kehittivät menetelmiä ja yksinkertaisia harjoituksia, joiden avulla he tunnistivat sisäiset oppaansa ja voimaeläimensä ja pääsivät vuorovaikutukseen niiden kanssa."

Monet näistä kirjan harjoituksista vaikuttavat joko turhan noloilta suorittaa ( esm että esitän jotain valitsemaani eläintä liikkuen ja äänelle kuten sillä on tapana, jotta pääsen yhteyteen sen hengen kanssa), tai sitten ylivaikeilta, vaikka takakannen mukaan harjoitukset olisivatkin yksinkertaisia (kuten että vaivun pariksi päiväksi jonkinlaiseen transsiin ja palaan menneisyyteen oppimaan nykyisyydessä tarvitsemiani tarpeellisia taitoja). Todennäköisesti tästä kirjasta käyttöön jää tasan yksi tapa, mikä kyllä lienee myös se tärkein eli shamaanimatka.

Minusta on hienoa, kun jollain ihmisellä on taito puhua henkien kanssa. Usein nämä henkilöt sanovat, että kaikilla on tähän mahdollisuus, ei vain heillä. Mutta en kyllä henkilökohtaisesti saa minkäänlaista yhteyttä vaikka kuinka pinnistän :) Ja sitä paitsi illalla ja yksinollessani on henkien kyllä parempi olla näyttäytymättä minulle, sellaisina hetkinä ei riitä hermot eikä mielenterveys kyseiseen kohtaamiseen. Tuo shamaanimatka kuulostaa kuitenkin sellaiselta tavalta, joka voisi olla mahdollinen. Jos ei sen avulla pääse yhteyteen ihan oikeiden henkien kanssa, niin vaikka sitten ikuisen viisauden tai universaalin tietoisuuden. Ainakin se on huippuhauskaa, jos ei muuta. Olo on parhaimmilaan: "Vow, what a ride!" Tosin vain sen hetken kun sitä kestää..shamaanimatka on nimittäin aika takuuvarma tapa saada unen päästä kiinni :)

Tarkoitus on, että sinulla on jokin kysymys, johon toivot henkioppaaltasi vastausta. Tämän pitää olla tarkka ja valmiiksi mietitty, ennenkuin lähdet matkalle. Ohjeet lyhykäisyydessään:

1. Käy makuulle rauhalliseen ympäristöön.
2. Rentoudu.
3. Muodosta kysymys, jonka haluat esittää.
4. Kuvaile mielessäsi aukko maan sisään (esm luolan tai tunnelin suu, joka johtaa maan sisään, tämä havainnollistaa matkaa syvälle sisimpääsi).
5. Kohtaa opas.
6. Esitä ongelma tai kysymys oppaalle.
7. Seuraa opasta ja hänen ohjeitaan tarkasti.
8. Palaa takaisin samaa reittiä.
9. Kiitä opastasi.
10. Merkitse kokemuksesi muistiin.

Tuossa kohdassa 7 (mikäli olet vielä hereillä), niin annat vain mennä. Eli et yritä itse vaikuttaa siihen, mitä näet tai minne menet, vaan seuraat vain perässä vastustamatta mitään. Mitä paremmin pystyt luopumaan kontrollista, sitä makeammalta matka tuntuu. Itse en kyllä ole valitettavasti vielä kertaakaan päässyt siihen saakka, että olisin ehtinyt saada vastauksen kysymykseeni (koska uni on vienyt mennessään), mutta kenties unen rajamailla tai unessa tuo vastaus tulee ja vaikket sitä muistakaan, niin se alkaa vaikuttaa elämääsi.

Vielä tähän loppuun lainaus (ei ihan suora) kirjasta: " Eräs shamanismin peruskäsitteistä on se, että kaiken elämän taustalla on voimaverkko: käsitys siitä, että kaikella fyysisessä muodossa olevalla on myös henki. Tämä henki on kaiken elämän voiman alkulähde. Kaikki maailmassa on tehty samasta perusmateriaalista. Kun ainetta tarkastellaan ja mennään aina hiukkastasolle asti,  on siellä enimmäkseen tyhjää eli siis henkeä (henki = energian lähde)"

Aarrekartta

Tein tässä vähän aikaa sitten selkäkuntoutuksen toimintaterapiassa Aarrekartan. Siinä otetaan kasa aikakausilehtiä, joista etsitään kuvia 1-5 unelmasta tai tavoitteesta ja liimataan ne paperille. Karttaa olisi tarkoitus katsella joka päivä (tarkemmat ohjeet ja lisätietoa tästä). Tämä on usein kehuttu keino tehdä omista unelmista totta. Oman karttani sijaintikoordinaatit ovat kyllä pahasti hukassa. Muistan kuitenkin merkinneeni sinne mm. valokuvaus harrastuksen, jonka haluaisin aloittaa uudelleen.

Lukion jälkeen vietin 9 kk New Yorkin osavaltiossa au pairina. Isäntäperheeni isä oli valokuvaaja, jonka työtä sain seurata ja välillä toimia myös hänen avustajanaan. Sain lainaksi vierailuni ajaksi yhden hänen järjestelmäkameroistaan. Innostuin tuolloin valokuvaamisesta ja tarkoitus oli jatkaa sitä myös kotona. Mutta eihän köyhällä opiskelijalla ollut varaa kunnon kameraan, joten ajatus juuttui mielen perukoille, jossa se pysyi taloudellisen tilanteen parannuttuakin. Nyt kun olen alkanut kirjoittamaan tätä blogia ja olen ottanut kuvia normidigikamerallani tänne sivuille, niin päätin vihdoin, että on aika toteuttaa tuo toive ja saada aikaan parempaa jälkeä tarkoitukseen sopivammalla kameralla. Joten Canonin eos D1000 on nyt matkalla uuteen kotiinsa. Tuo on varmaan markkinoiden edullisimpia järjestelmäkameroita, mutta riittänee hyvin harrastelijakäyttöön ja siihen sopivat Canonin erilaiset objektiivit (tärkeä pointti, vaikkakin uusien objektiivien hankinta ei ole listalla ihan heti, koska yksi objektiivi näyttää maksavan yhtä paljon kuin itse kamera!).

Sillä täytyi olla jokin tarkoitus, että pääsin juuri siihen tiettyyn isäntäperheeseen, jonka kautta valokuvaamisen maailma esittäytyi minulle. Tuskin sen oli tarkoitus jäädä vain yhdeksi erilliseksi kokemukseksi tässä elämässä. Joten, kun nyt tarpeelliset palikat osuivat kohdilleen, oli tartuttava tilaisuuteen ja katsottava mihin tämän unelman toteuttaminen vie. Kunhan nyt ehdin oppia ensin, miten sitä kameraa käytetään :) Siihenkin menee tässä arjen hulinassa kunnon tovi.

Suojelusenkeli

Täytyy sanoa, että sillä 2,5 vuotiaalla pikkupojalla, joka Ristiinassa oli vuorokauden kadoksissa, oli todellakin suojelusenkeli katsomassa perään. Ellei peräti monta. Taitaa olla todella erityinen lapsi kyseessä. Käsittääkseni maasto, jossa hän tuon ajan vietti, oli vaikeakulkuista ja vaaroja täynnä.

Kun kuulin tuosta katoamisesta, minulle tuli heti huonot aavistukset asiasta ja pelkäsin, ettei poikaa löydetä elävänä. Se on sinänsä outo tapa minulle ajatella, koska normaalisti ajattelen asioista positiivisesti. Kerrankin oli ihan super mahtavaa olla väärässä! Se oli todellakin päivän paras uutinen, kun poika löytyi elossa ja hyvässä kunnossa. Näin jälkikäteen mietin, että omissa ikävissä fiiliksissäni voisi olla kyse kollektiivisesta tietoisuudesta, josta Eckhart Tolle kirjoissaan puhuu. Eli kun suurin osa ihmisistä pelkää pahinta pojan suhteen, niin yhteisen tietoisuuden kautta tuo tunne tarttuu. En ollut puhunut asiasta kenenkään kanssa, joten tuo painostava pelkoni ei johtunut siitä, vaan tunsin varmaankin tuon yleisen pelon, joka suurimmalla osalla ihmisistä oli..tiedostamatta sitä juuri silloin.

Kaikella on tarkoituksensa, niin tuolla katoamisellakin ja sen onnellisella päätöksellä. Se toi kaikki ihmiset yhteen, ainakin ajatuksen tasolla, niin hyvässä kuin pahassakin. Vaikka pelättiin pahinta, niin kaikki toivoivat silti parasta..ja toiveisiin vastattiin parhaalla mahdollisella tavalla.

Mutkat suoriksi

Nyt tarvitsee kyllä pistää muutama mutka suoraksi. Tämä liittyy smoothie juomiin. Iltaisin syön terveysjogurtin, missä on luomujogurttia, suomalaisia pakastemansikoita, goji marjoja, kaakaonibsejä, Elinvoiman kuitulisää ja luomuhunajaa. Siihen kuuluu normaalisti myös viherjauhe, mutta tällä hetkellä se on päässyt loppumaan (Supergreens Fitnesstukusta, jossa se on edullisinta). Tämä iltapala menee kyllä ihan taiteen sääntöjen mukaan.

Mutta aamupala...Minun oli tarkoitus alkaa aamuisin vääntämään hedelmistä ja kasviksista terveyssmoothie töihin, mutta en minä kerta kaikkiaan ehdi. Muutaman minuutinkin menetys on kolmen lapsen arkihulinoissa menetys :) On pakko helpottaa tässä kohtaa aamua ja ostaa ihan vain kaupasta valmista smoothieta ja heittää sinne sekaan sitten ainakin hampunsiemeniä ja acaimarjajauhetta. Toki pyrin ostamaan sellaista smoothieta, jossa ei ole mitään tiivisteestä valmistettua hedelmää, mutta eihän se toki sitä aitoa itseään ole. Eikä todellakaan luomua. Nyt tämä saa kuitenkin kelvata, se on silti askel parempaan suuntaan. Tällä hetkellä käytän Tropicanan smoothie juomaa. Lisäksi aamun ruokavalioon kuuluu usein luomuomena tai pari.

Jumbon Citymarket on mielestäni Vantaan paras luomujen suhteen. Toki hedelmiä (erityisesti) ja kasviksia saisi olla enempi. Ei niistä hirveästi smoothie juomia saa kasaan. Luomubanaaneja kaipailen kovasti, en tiedä mistä niitä saisin. Kokeilisin heti esm luomubanaania höystettynä kaakaonibseillä, se on kuulema hyvää. Jumbon valikoimilla kuitenkin pärjää ja tuotteet ovat suht edukkaita. Itäkeskuksen Ruohonjuuri on liian kaukana, puhumattakaan Hakaniemen kauppahallista, josta käsittääkseni saisi luomua melko hyvällä tarjonnalla myös.

Pienten lasten perheessä täytyy luovia monessa asiassa ja löytää se kuuluisa kultainen keskitie.

Selkäongelmat ja kuntoutuksen helmiä

Olen verraten nuori 36 -vuotias ja silti kroppa sanoi sopimuksensa irti joulukuussa 2008. Tarkemmin sanoen selkä. Missään vaiheessa minulla ei ollut mitään kovia selkäkipuja, mutta ilmeisesti selkähermot joutuivat tulehdustilaan (kenties jostain pullistumasta johtuen, mikä ei kuitenkaan enään näkynyt 2 kk myöhemmin otetuissa magneettikuvissa, mutta josta seurasi tuo tulehdustila) ja olo oli pahimmillaan niin karmea, että jos sellaisessa (kutsun sitä kokovartalo hermokuvotukseksi) tilassa olisi joutunut elämään loppuelämän, niin en olisi pystynyt. Vaikka minulla on 3 pientä ihanaa lasta, niin en olisi kestänyt elää niin. Järkyttävä ajatus, mutta tosi. Onneksi kiropraktikon, lääkkeiden, pitkän sairasloman ja jumpan avulla, alkoi olo pikku hiljaa parantua. Jos nyt sama tapahtuisi uudelleen, niin tietäisin että toivoa on, enkä joutuisi niin pahaan paniikkiin ja epätoivoon.

Näin jälkikäteen tiedän, että kyse oli juuri hermojen tulehdustilasta. Pääsin Kelan avokuntoutukseen, joka tapahtui n. neljän päivän erissä neljänä kertana reippaan vuoden aikana. Sieltä sai paljon hyvää tietoa kysymyksiin, joihin kukaan muu ei aikaisemmin ollut osannut vastata. Kuten juuri siihen minulle isoimpaan, eli MIKSI? Miksi minulle kävi näin? Mistä se johtui? Tosin tuon vastauksen sain vasta pätevältä lääkäriltä viimeisellä kuntoutusjaksolla. Aika kauan sai kyllä odottaa. Aiheuttaja olisi voinut näkyä jos olisin päässyt magneettikuvaan heti, enkä vasta kahden kuukauden päästä. Toki silloinkin menin kuviin omakustanteisesti (kun vihdoin lääkärit suostuivat lähetteen kirjoittamaan), kunnallisella puolella olisi mennyt monta kuukautta enemmän. Mitä hyötyä sellaisesta on? Ja koska mitään ei näkynyt, niin kukaan ei oikein osannut sanoa mitään, määräsivät aina vain lisää lääkkeitä. Oli lääkäreitä, joita ei olisi voinut vähempää kiinnostaa ja niitä jotka oikeasti kuuntelivat. Ensimmäinen määräsi Crampitonta (minulla oli jalkakramppeja ongelmasta johtuen), koska hänen mielestään minulla oli kyseinen taipumus (kumma vaan ettei koskaan aikaisemmin ollut vastaavaa ollut) ja lähetti kotiin. Työterveyslääkäri otti onneksi tosissaan, vaikka hänkin hannasi ikuisuuden fysioterapian ja magneettikuvien lähetteiden kanssa. Ensimmäistä kertaa pääsin fysioterapeutin juttusille vasta neljän kuukauden jälkeen!!!! Ja tämä tapahtui siis käytännössä katsoen ensimmäisellä Kelan kuntoutusjaksolla. Olisin tarvinnut jumppaohjeita jo heti alkuunsa, puhumattakaan hoidoista. Onneksi tunsin entuudestaan yhden fysioterapeutin, jonka flexibar jumpissa kävin ja häneltä sain joitain muitakin ohjeita. Suosittelen muuten Flexibar nimistä liikuntavälinettä selkäongelmaisille. Eritoten, jos mitään muuta liikuntaa ei pysty vielä tekemään. Jumpata voi vaikka selällään maaten. Kiropraktikon niksautukset auttoivat parantumisessa myös alkuun, enhän nyt missään nimessä voinut jäädä odottelemaan lääkäreiden suostumusta, apua oli saatava ja heti!

Kun olo oli pahin, oli pakko lähteä paikallisen sairaalan päivystykseen. Pari tuntia sain odotella ja pääsin lääkärille, jonka diagnoosina oli sitten stressi. Just joo ja haloo. Eli ihan vain minun korvieni välissä koko karmeus. Diapamia huuleen ja kotiin. Ensimmäistä kertaa pääsin kokemaan diapamin autuuden, oli kieltämättä hyvää ainetta. Kaverikin sanoi, että se on kuin humala ilman krapulaa :) Harmi vaan, ettei sitä saanut kuin yhdeksi yöksi :) Lopulta tielle sattui (ja sattumia en usko olevan) aivan ihana Fysiatri nimeltä Heikki Hurri. Vaikka en häneltäkään varsinaisesti saanut vastausta tuohon isoon kysymykseeni Miksi ?, niin hän oli todella empaattinen lääkäri, joka kuunteli ja joka vaikutti jopa siltä, että hän ihan oikeasti välitti tilanteestani. Hänen kauttaan pääsin sitten kuntoutukseenkin. Tuollaisessa pelottavassa ja stressaavassa elämäntilanteessa on todella tärkeää, että löytyy lääkäri, joka ottaa asian tosissaan ja pitää yllä positiivista mieltä ja uskoa hyvään ja normaaliin elämään tulevaisuudessa.

Saattaa hyvin olla, etten koskaan tule olemaan 100 prosenttisesti terve tämän asian suhteen, mutta nykyisin olen kuitenkin sellaisessa tilanteessa, että voin nauttia elämästäni jo lähestulkoon normaalisti. Lääkkeetkin jäivät jo joskus puolen vuoden käytön jälkeen loppukeväästä 2009.

Syitä selän laukeamiseen olivat kuntoilun puute ja äärimmäisen huonot sisäiset ja ulkoiset vatsa- ja selkälihakset. Kolme raskautta ja ei ollenkaan kuntoilua = katastrofi. Kolme lasta ja arki eivät edelleenkään tarjoa mielestäni tarpeeksi aikaa kuntoilulle, mutta riittää onneksi ihan hyvään elämään. Liikuntaa voi sitten lisätä jatkossa, kunhan pitää nyt tämän tason yllä: 3 x viikossa tanssia (tai jotain muuta aerobista jumppaa, kävelyä, juoksua) ja neljänä päivänä muutamia lihasliikkeitä ja/tai venytyksiä. Lisäksi selällään lepääminen muutaman kerran päivässä, jotta saan painon pois selän alueelta (lihakset eivät vielä niin priimakunnossa, että jaksaisivat koko päivän pitää hermot puristmattomassa tilassa).

Kuntoutuksen helmiä:

- Välilevyn pullistuma tai muu ongelman aiheuttaja saattaa hävitä, ennenkuin pääset magneettikuvaan (2 kk:n sisällä), se on silti voinut aiheuttaa hermojen ärsytystilan tai tulehdustilan, joka ei missään kuvissa tai tutkimuksissa näy, mutta voi jäädä päälle pitkiksi ajoiksi.

- Tärkeätä olisi aluksi syödä tulehduskipulääkkeitä esm viikon kuuri, ei satunnaisesti vaan putkeen, jotta saataisiin tulehdustila kuriin mahdollisimman pian, eikä annettaisi sen jäädä päälle ja kroonistua (minulle ei annettu tulehduskipulääkkeitä, vaan rentouttavia/kipulääkkeitä, jotka eivät vaikuttaneet tulehdusta hillitsevästi. Tästä syystä ongelma pitkittyi, mahdollisesti jossain määrin loppuelämäksi).

- Ryhti on tärkeä ja tämähän ei ole mikään uusi asia. Mutta mikä auttaa tässä on se, että tiettyjä lihaksia pitää vahvistaa ja toisia venyttää, nämä ovat vastapuolen lihaksia. Rintalihaksia pitää venyttää ja yläselän lihaksia vahvistaa, etureisiä venyttää ja takareisiä vahvistaa, lonkankoukistajia venyttää ja pakaralihaksia vahvistaa, niskalihaksia vahvistaa ja kaulalihaksia venyttää. Näillä eväillä saa kropan suoristumaan oikeaan asentoon.

- Kävely ja juoksu tuovat tärkeää happea ja lisäravinteita selkärankaan ja sen niveliin, jotka eivät muuten saa niitä ja pitävät selän kunnossa. Näitä suositeltiin muita liikuntatapoja enempi juuri selän hyvinvointiin, askeleista johtuva tärinä oli se pop juttu, joka sai ravinteet ym kunnolla liikkeelle.

Kuntoutusjaksojen suurin hyöty minulle oli se, että pääsin irtautumaan arjesta ja sain lisäpuhtia ja tulevaisuuden toivoa sekä positiivista mieltä. Kuntoutuksen taukojen aikana luin kirjoja, jotka auttoivat näkemään tulvaisuuden postiviisesti. Kuten Salaisuus -kirjassa kerrottu tarina miehestä, joka halvaantui kaulasta alaspäin lento-onnettomuudessa ja joka ajatusten sekä positiivisuuden voimalla kuntoutti itsensä tilanteesta, jossa lääkärit eivät antaneet hänelle mitään toivoa. Lopulta hän käveli itse ulos sairaalasta muiden suureksi ihmetykseksi. Jos joku toinen, niin miksen minäkin :)