Universumin potku persuksille

Työelämässä tapahtui tässä päivänä eräänä täysi tuho. Kaikki ne ihanat muutokset, jotka olin saanut aikaiseksi muuttaakseni työnkuvaani mielekkääksi (kiitos elämäntaidon valmennuskoulutuksesta saamani rohkeuden ja itsevarmuuteni), revittiin pois mitään kysymättä. Samalla romahtivat myös kaikki tulevaisuuden suunnitelmani työni suhteen. Ja samaan syssyyn vielä valmennuskolleegoiden kanssa suunniteltu yhteistyökuvio karahti kiville. Se ei tosin enään tuntunutkaan missään, koska olin jo valmiiksi niin turtunut ja järkyttynyt .

Koska yrityksemme ja yksikkömme työntekijäpula on tuntuva, mitään ”ylimääräistä” ei saa enään tehdä, on keskityttävä pelkkään asiakastyöhön. Olin mm. mukana hyvinvointitiimissä, jossa keskityttiin parantamaan työntekijöiden työhyvinvointia, mutta rivityöntekijät jalkautettiin takaisin sorvin ääreen alkusyksystä ja hommaa jatkettiin esimiespainoitteisesti (mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan). Jäljelle jäi vielä minulle todella rakas kouluttajan pesti. Se oli motivaattorini ja voimavarani. Mutta kuin salama kirkkaalta taivaalta se otettiin minulta pois ilman kunnon perusteluita, mitään minulta kysymättä. Summa summarum: voin myös unohtaa valmennustyön nykyisessä työssäni, koska pelin henki on nyt tämä..eli ei niin mitään henkeä.

Romahdin todella pohjalle hetkeksi. Nousen aina ylös, mutta mitä isompi kolaus, sen pidempään se tietenkin kestää. Matto vedettiin alta kovalla rytinällä. Olin todella typertynyt ja pöyristynyt saamastani kohtelusta, koska esimiehet eivät halunneet perustella asioita, eivätkä ottaneet minun mielipiteitäni tai tunteitani huomioon millään tavalla.

Uskon, että tämä tapahtuma on ollut universumin potku persuksille, että ymmärräthän jo, ettei sinun ole tarkoitus jäädä sinne roikkumaan, ala vaan nyt etsiä ja lähteä kohti uusia kuvioita. Onhan tämä työpaikka turvallinen, työkaverit ihania ja palkka kohtuullisen hyvä verrattuna moniin vastaaviin töihin. Rakastan asiakaspalvelua, mutta aika aikaansa kutakin. Olin ensin niin vihainen, että aloin välittömästi hakea uutta työtä. Ihan sama mitä. Onneksi olen pikku hiljaa rauhoittunut ja tullut järkiini. Nyt etsin rauhassa, ajan kanssa vain sitä ”helmeä”. Turha lähteä tästä ojasta alikkoon. Se tuskin oli sielun tai universumin agendalla.

Kaikella on joka tapauksessa tarkoituksensa, mitä kullekin meistä elämässä tapahtuu. Joskus se on hyvinkin selvää heti paikalla, joskus taas menee pitkäkin aika ennenkuin asian laidat tulevat esille. On tärkeää pitää tuntosarvet pystyssä ja kuunnella niitä viestejä, joita oma sielu tai universumi kertoo. Vähän hitaammanlaisesti ne viestit nyt kyllä minulle tulevat ???? , mutta aion ottaa vaarin Eckhart Tollen mainioista sanoista:

”Accept, then act. Whatever the present moment contains, act if as you had chosen it. Always work with it, not against it.”

Eli hyväksyn tilanteen ja sieltä rauhan tilasta käsin alan työstämään asiaa, jolloin en tee mitään hätiköityjä päätöksiä ja pystyn kuuntelemaan sieluni ja intuitioni ääntä.

Ja mikä siunaus onkaan valmentajakoulutus, jossa jo toista vuotta käyn. Tämän syksyn olemme käyneet Enneagrammi persoonaallisuustyyppiteoriaa syvällisemmin läpi ja siihen peilaten voin jo nauraa asialle aika makeastikin. Minulle yksi suurin syy miksi otin asian niin raskaasti (hämmästyin reaktioni voimakkuutta itsekin), oli se, ettei minun tunteitani kuunneltu, vaikka kuinka yritin niitä selittää ja vaikuttaa niiden avulla asiaan. Minä oman tyyppini edustajana (4 = individualisti, tunnetriadista) peräänkuulutin tunteitani esimiehilleni, koska sieltä käsin minä katson ja koen maailmaa. Lähimmät esimieheni taas ovat toisesta persoonallisuustyypistä, jotka eivät ymmärrä tai osaa reagoida mitenkään minun tunnepitoisiin reaktioihini tai ottaa niitä huomioon. He katsovat maailmaa ihan toisenlaisten silmälasien kautta. Kaikilla ihmisillä on tietenkin tunteet ja kaikki tuntevat, mutta toisilla tunteet ovat ylikorostuneita ja he (kuten minä) peilaavat asiat ja tapahtumat niiden kautta. Näin jälkikäteen katsoen tämä oli oikein karrikoitu tilanne erilaisten ihmistyyppien ymmärtämättömyydestä toisiensa tapaan nähdä ja kokea maailma ja sen tapahtumia. Itse asiassa aivan mahtava opetustuokio minullle !

Kaikki työelämäni aikaansaannokset ja tulevaisuuden suunnitelmat siis paloivat poroksi, perustuksineen päivineen. Siihen päälle iski vielä sade ja jonnin aikaa ehdin rämpiä tuhon ja sateen aiheuttamassa mudassa ja liejussa. Pikku hiljaa sää alkoi kuitenkin seljetä ja kaikki ympärilläni muuttui hienoksi tuhkaksi. Siinä onkin jo paljon mukavampi möyriä auringon kurkistaessa pilvien takaa. Pienin, mutta varmoin siiven iskuin, nousen sieltä tuhkan seasta aikanaan ylös kuin Feenix lintu konsanaan...