Nyt täytyy kyllä estoitta kehua Cocovin Raakasuklaan valmistuspakettia. On kyllä ykkösidea, ei muuta voi tällä hetkellä sanoa. Onhan sillä hintaa hunajaisesti, mutta miten ihana onkaan nauttia suklaasta, jossa on kaikki terveysvaikutukset edelleen tallella, eikä syödessä omatuntokaan kolkuta :) Kyllä siitä voi jo maksaakin. Ja kaikkein paras asia on sen helppous. Käytännössä katsoen vain sekoitat kaikki paketin raaka-aineet keskenään ja laitat jääkaappiin kovettumaan. Siellä raakasuklaa säilyy sitten pitkiäkin aikoja, käsittääkseni jopa viikkoja. Katso oheisesta linkistä lisää raakasuklaasta ja kyseisestä Cocovin tuotteesta.
En ole itse alkanut raakasuklaata vielä tekemään, koska en ole löytänyt tarpeeksi helppoa ohjetta, raaka-aineita siihen tulee kuitenkin aika paljon ja se vasta kalliiksi tulee, kun yrittää tehdä yrityksen ja erehdyksen kautta sopivaa koostumusta ja makua. Näin on ainakin käynyt joskus yrittäessäni itse sekoitella vihersmoothie juomia. Kun menee ihan metsään, niin eihän niitä saa alas kurkusta millään. Mutta tämä Cocovin raakasuklaa maistuu todella hyvältä! Paremmalta kuin kaupan valmiit luomusuklaat, jotka ovat menettäneet arvokkaita ravintoaineita valmistuksen yhteydessä.
Nyt olen saanut korvattua kaupan suklaan raakasuklaalla!! Tulee hyvä olo, kun on taas askeleen lähempänä parempaa terveyttä. Ja vieläpä näin maistuvalla tavalla :) Suosittelen.
Rasvaton maito lihottaa ja aiheuttaa iho-ongelmia
9 vuotta sitten
Tämähän on jo vanha kirjoitus, mutta kysympähän silti, että kuinka paljon suklaata tuosta paketista tuli?
VastaaPoistaraakasuklaa.com:sta löytyy niin paljon erilaisia reseptejä kivoja, mutta ainekset tosiaan maksavat sen verran, ettei minun kaltaiseni opiskelija siihen pysty :/
Minulla se on kestänyt sellaiset kolmisen viikkoa, kun olen joka päivä palan syönyt. Se on todella hyvää, mutta sillä tavalla makeata, ettei sitä voi syödä kuin Fazerin sinistä :)
VastaaPoista