maanantai 25. kesäkuuta 2012

Vetovoiman laki arkikäytössä

Vetovoiman laki on alkanut iskostua joka päiväiseen toimintaani aika mallikkaastikin. Tänään oli taas aika katsastaa auto ja lähdin katsastusasemalle suoraan töistä hankalan ja pitkätöisen työtapauksen jälkeen melkoisen ärtyneenä ja stressaantuneena. Onneksi jo heti, kun astuin ensimmäisen askeleen työpaikkani ulkopuolelle tiedostin, että tällä fiiliksellä se auto ei takuuvarmasti mene läpi. Negatiivisella ajattelulla ja mielentilalla vedät puoleesi lisää ikäviä asioita ja epäonnea, kun taas hyvällä vastaavasti niitä hyviä.

Auto on aina välillä mennyt läpi ensimmäisellä katsastuskerralla, välillä vasta uusinnalla, mutta vähintäänkin siinä on aina ollut jotain pientä huomauttamista. Matkan aikana katsatukseen sain fiilikset muutettua positiivisiksi ja työharmit jätettyä taakseni, vaikka onnistuin ajatuksissani jopa ajamaan oikeasta rampista ohi ja jouduin kiertämään aimo kierroksen päästäkseni perille. Tässä kohtaa jo naureskelin mokalleni rennon letkeästi :) Täytyy sanoa, että olin aika ylpeä siitä, kuinka helposti ja nopeasti sain muutettua olotilan hyväksi, kun alkutilanne oli kuitenkin sen verta kireä. Harjoittelu siis tuottaa tulosta myös tässä.



Olen ehdottomasti Tattarisuon autokatsastuksen fani, meni auto sitten läpi tai ei. Olen käynyt siellä vuosia ja asiakaspalvelu on huippuystävällistä ja katsastuksen hintakin ihan edukas. Asiakaspalvelutyötä itse tekevänä, niin sellaista osaa arvostaa ehkä vieläpä enemmän kuin muut kaduntallaajat ja hyvä mieli jatkuu pitkään jälkeenpäin. Kaikenlaista kun on elämässään tälläkin saralla nähnyt, kuten toisessa ääripäässä esimerkiksi erään urheiluliikkeen kassat, jotka juttelevat keskenään edellisen viikonlopun bileistä, samalla kun rahastivat ostokset asiakkaalta eli sillä kerralla minulta.

No siis lopputulemahan vetovoiman lain menestyksekkäässä soveltamisessa tänään oli, että auto meni heittämällä läpi, ilman muikkarin muikkaria :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti