Avatar

Kävin yksin elokuvissa ensimmäisen kerran muutamaan vuoteen. Avatar oli elokuva, jonka arvelin olevan ehdoton nähdä elokuvissa ja kokea 3D:nä. Mietin etukäteen, miten selkä kestää kolmen tunnin session, mutta huoli oli täysin turha, aika meni siivillä. Leffa oli hyvä, vaikka elokuvateatterista poistuessa vielä mietinkin, ettei James Cameronin uusin nyt mikään Titanic minulle sentään ollut. Mutta jo kotiinpäin ajaessani aloin tajuta kunnolla elokuvan sanoman ja sen merkityksen ja elokuva alkoikin mielessäni olla ihan huippu!

Mitään juonipaljastuksia en tässä lähde kertomaan, mutta on ihan mieletöntä kuinka tärkeää asiaa ja viestiä Cameron tässä yrittää saada ihmisiä tajuamaan. Todennäköisesti tuo sanoma menee suurimmalta osalta täysin ohi, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, mutta ehkä jonkinmoinen joukko ihmisiä on sellaisessa kohdassa elämäänsä, että viesti menee perille ja vieläpä kolahtaa.

Kaikkihan kyllä jo tietävät sen, kuinka ihminen tuhoaa luontonsa ja sitä kautta koko maailmansa ja mahdollisuutensa tulevaisuuteen. Mutta tuo tieto tuntuu olevan vain täysin ajatustasolla leijaileva ikävä asia, joka ei sen enempää aiheuta toimenpiteitä, koska eihän se MINUN elämäni aikana vielä tuhoudu. Mutta entä lastemme, lastenlasten ja sitä seuraavien sukupolvien? Ihmisten tarvitsee pikaisesti alkaa katsoa sisäänpäin, sinne mistä syvempi ymmärrys ja yhteys maailmankaikkeuteen ja sen viisauteen löytyy (ja pääsemme takaisin paratiisiin josta kerran erkanimme). Koko elokuvan ajan juuri tämä syvä yhteys mm muuhun elolliseen on vahvasti esillä. Ihmisellä on niin paljon käyttämätöntä kapasiteettia, joka vain odottaa tulla valjastetuksi.