Kannusta, kehu ja kerro kuinka rakastat

Poika 7 v. kertoi tässä eräänä päivänä, kuinka Yleisurheiluharjoituksissa jonkun tytön isä on koko ajan tyytymätön tyttärensä suorituksiin. Ei kannusta ja keskittyy vain siihen missä tyttö hänen mielestään on huono. Oma poikani on tottunut kehuihin ja sanoikin, että hän tietää, kuinka äiti on hänestä ylpeä. Puhuimme siitä, kuinka toiset ovat parempia toisissa asioissa ja toiset toisissa, jokainen on hyvä jossain. Ollikin tietää omat vahvuutensa aika hyvin. Mutta tärkeintä on, että hän voi luottaa siihen, että äiti on ylpeä hänestä, oli hän sitten tekemässä sitä mitä parhaiten taitaa, sitä mikä ei suju ja kaikkea siltä väliltä.

Kun keskimmäinen lapseni syntyi, oli esikoinen 1 v. 7 kk vanha. Kuten monet muutkin, niin minäkin mietin, selviämmekö ilman mustasukkaisuutta. Mitään sellaista ei onneksi ilmennyt, mikä omasta mielestäni johtui siitä, että keskityin antamaan aina kaiken huomioni pojalle, vaikka vauva olikin sylissäni koko ajan (silloinen kuopus oli allerginen lapsi joka ensimmäiset kuukaudet huusi kuin koliikissa, ennenkuin syy selvisi). Toinen asia oli varmasti myös se, että alusta asti olin kehunut ja kannustanut Ollia vähän joka käänteessä ja ilmaissut moneen kertaan, kuinka rakastin häntä niin paljon, ettei enempää voi rakastaa (tämä lause päätyi myös äitienpäiväkorttiin).

Kannustan, kehun ja kerron kuinka rakastan aina tilaisuuden tullen. Tämä ei toki aina ole kovinkaan helppoa ja ainakaan väsyneenä ja kolmen pienen lapsen äitinä, ei kehut aina kuulosta ihan kaikkein aidoimmilta, mutta parempi sekin kun ei mitään. Toisia lapsia on helpompi kehua, kannustaa ja heille osoittaa rakkautta, kuin toisia. Keskimmäiselle, joka nyt on 5 v., se ei ole helppoa. Häntä ei voi koskettaa tai halata ellei hän itse sitä pyydä. Eikä rakkaudenosoitukset mene perille, ellei hän ole hyvällä ja iloisella tuulella. Pahalla päällä ja muuten kiukutellessa, "rakastan sinua" sanat, tulevat bumerangina takaisin, että "ethän, kukaan ei rakasta mua". Ei iloisena eikä kiukkuisena, tyttö vain kohauttaa olkiaan. Tässä avainsana on siis ehdottomasti ajoitus ja tytön sanattomien viestien kuunteleminen. Kun oikeaan kohtaan saa kehut, kannustukset ja rakkaudenosoitukset ilmaistua, niin Enni loistaa kuin aurinko. Silloin osuu ja uppoaa.

En ymmärrä miksi lapsille pitäisi jatkuvasti osoittaa, missä he eivät ole hyviä, tai edes silloin tällöinkään. Keskittymällä hyviin asioihin, niitä tulee aina vain lisää, muutenkin elämässä. Tämä pätee aikuisiinkin :)