tiistai 12. huhtikuuta 2011

Seitsemän Henkisen Elämän lakia

Nyt kun minulla on selkeä tavoite/unelma (Elämäntaidon valmentajan ammatti), niin mieliala on oikein hyvä. Arki tuntuu oikein maukkaalta, eivätkä tavanomaiset ärsytyskynnyksen ylittävät ongelmat pääse aiheuttamaan eripuraa tai rikkomaan mielenrauhaani.

Jotta pääsen hyvään vauhtiin unelman toteuttamisessa, tarvitsen hieman buustia kirjahyllyni antimista. Ajatuksenani oli ottaa sieltä "Salaisuus" -kirja, joka on kyllä oiva apu juuri tähän tarkoitukseen, mutta katseeni osuikin jonkin aikaa sitten kirpparilta löytämääni Deepak Chopran teokseen: Seitsemän Onnellisen Elämän Ohjetta. Veikkaisin, että se on vieläkin parempi valinta. Tämän henkisen opettajan mukaan sisäistettyämme nämä lait, menestyt kaikissa hankkeissasi.

Nuo seitsemän henkistä elämän lakia ovat:

1. Puhtaan mahdollisuuden laki
2. Antamisen laki
3. Karman eli syyn ja seurauksen laki
4. Vähimmän vastuksen laki
5. Aikomuksen ja halun laki
6. Takertumattomuuden laki
7. Elämän tarkoituksen laki

Näistä olen tänään kahlannut läpi kaksi ensimmäistä.


Chopra sanoo kirjassaan, että kun sinulla on yhteys henkeesi, sieluusi, sinulla on kyky toteuttaa minkä tahansa unelmasi ja se on puhdasta mahdollisuutta. Tuon yhteyden löydät kolmella tavalla; olemalla hiljaisuudessa päivittäin, meditoimalla puoli tuntia aamuin ja illoin, sekä päättämällä joka aamu, ettet arvostele päivän aikana mitään.

Lapsiperheen arjessa noita mainittuja tapoja pitää kyllä vähän soveltaa, esimerkiksi meditoimiselle ei kyllä ole aikaa kuin korkeintaan viisi minuuttia kerran kaksi päivässä, mutta onhan sekin toki jo jotain. Hiljaisuuden toteuttaminen onkin sitten lähinnä vain valintakysymys. Voisin jättää joitain ohjelmia iltaisin katsomatta tv:stä, kun lapset ovat menneet nukkumaan ja sen sijaan venyttelisin/joogaisin jonkin aikaa täydessä hiljaisuudessa. Tiedän, että se on myös rentouttavampaa kuin venyttely samalla, kun tuijottaa tv-ohjelmaa. Mutta voi, kuinka hankalaa onkaan napsauttaa se virtakytkin kiinni.. Arvostelemisesta jättäytyminen olisikin sitten täyttä työtä, se kun tarkoittaisi sitä, että omia ajatuksia pitäisi seurata koko päivän. Mutta otetaan tämäkin mukaan rutiineihin ainakin hyvän aikomuksen tasolla jos ei muuten. Pienin askelin kohti muutoksia, jotta muutokset pysyvät arjessa mukana. Ajan kanssa voi aikoja ja kertoja sitten pidentää.


Antamisen laista Chopra sanoo: "Elämässäsi on annettava ja vastaanotettava, jotta voit pitää haluamasi asiat kiertoliikkeessä". Eli mitä enemmän annat, sitä enemmän saat. "Kaikki millä on elämässä arvoa moninkertaistuu, kun sitä annetaan. Se, mikä ei moninkertaistu antamalla, ei ole joko antamisen tai vastanottamisen arvoista." Aina kun tapaat jonkun ihmisen, anna hänelle lahja. Se voi olla kukka, kohteliaisuus tai rukous. Voit vaikka pelkästään toivoa hiljaa mielessäsi tapaamallesi ihmiselle onnellisuutta, iloa ja riemua. Tällainen antaminen on Chopran mielestä erittäin voimakasta vaikutukseltaan. On kuitenkin osattava myös vastaanottaa, mitä itse toisilta ja elämältä saa ja ottaa kaikki se vastaan suurella kiitollisuudella. Tätäkin lakia pyrin jatkossa parhaani mukaan toteuttamaan. Jos en nyt kovin aineellisesti vielä tässä vaiheessa, niin ainakin miettimällä kohdatessani jonkun perheenjäsenen, ystävän, läheisen tai muun ihmisen, että mitä minä voin antaa juuri tälle ihmiselle, miten voin häntä auttaa.  Kunhan vain muistan kyseisen lain, kun tapaan jonkun :)  Tässä arjen hulinassa kun välillä tuntuu, että sitä alkaa olla jo kovastikin dementoitunut :) No, kertaus on opintojen äiti ja kunhan muistan edes silloin tällöin, niin pikku hiljaa tavasta tulee kyllä kiinteä osa arkea..ja minua.

Lisää näistä laeista seuraavissa postauksissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti