Suojelusenkeli

Täytyy sanoa, että sillä 2,5 vuotiaalla pikkupojalla, joka Ristiinassa oli vuorokauden kadoksissa, oli todellakin suojelusenkeli katsomassa perään. Ellei peräti monta. Taitaa olla todella erityinen lapsi kyseessä. Käsittääkseni maasto, jossa hän tuon ajan vietti, oli vaikeakulkuista ja vaaroja täynnä.

Kun kuulin tuosta katoamisesta, minulle tuli heti huonot aavistukset asiasta ja pelkäsin, ettei poikaa löydetä elävänä. Se on sinänsä outo tapa minulle ajatella, koska normaalisti ajattelen asioista positiivisesti. Kerrankin oli ihan super mahtavaa olla väärässä! Se oli todellakin päivän paras uutinen, kun poika löytyi elossa ja hyvässä kunnossa. Näin jälkikäteen mietin, että omissa ikävissä fiiliksissäni voisi olla kyse kollektiivisesta tietoisuudesta, josta Eckhart Tolle kirjoissaan puhuu. Eli kun suurin osa ihmisistä pelkää pahinta pojan suhteen, niin yhteisen tietoisuuden kautta tuo tunne tarttuu. En ollut puhunut asiasta kenenkään kanssa, joten tuo painostava pelkoni ei johtunut siitä, vaan tunsin varmaankin tuon yleisen pelon, joka suurimmalla osalla ihmisistä oli..tiedostamatta sitä juuri silloin.

Kaikella on tarkoituksensa, niin tuolla katoamisellakin ja sen onnellisella päätöksellä. Se toi kaikki ihmiset yhteen, ainakin ajatuksen tasolla, niin hyvässä kuin pahassakin. Vaikka pelättiin pahinta, niin kaikki toivoivat silti parasta..ja toiveisiin vastattiin parhaalla mahdollisella tavalla.