Selkäongelmat ja kuntoutuksen helmiä

Olen verraten nuori 36 -vuotias ja silti kroppa sanoi sopimuksensa irti joulukuussa 2008. Tarkemmin sanoen selkä. Missään vaiheessa minulla ei ollut mitään kovia selkäkipuja, mutta ilmeisesti selkähermot joutuivat tulehdustilaan (kenties jostain pullistumasta johtuen, mikä ei kuitenkaan enään näkynyt 2 kk myöhemmin otetuissa magneettikuvissa, mutta josta seurasi tuo tulehdustila) ja olo oli pahimmillaan niin karmea, että jos sellaisessa (kutsun sitä kokovartalo hermokuvotukseksi) tilassa olisi joutunut elämään loppuelämän, niin en olisi pystynyt. Vaikka minulla on 3 pientä ihanaa lasta, niin en olisi kestänyt elää niin. Järkyttävä ajatus, mutta tosi. Onneksi kiropraktikon, lääkkeiden, pitkän sairasloman ja jumpan avulla, alkoi olo pikku hiljaa parantua. Jos nyt sama tapahtuisi uudelleen, niin tietäisin että toivoa on, enkä joutuisi niin pahaan paniikkiin ja epätoivoon.

Näin jälkikäteen tiedän, että kyse oli juuri hermojen tulehdustilasta. Pääsin Kelan avokuntoutukseen, joka tapahtui n. neljän päivän erissä neljänä kertana reippaan vuoden aikana. Sieltä sai paljon hyvää tietoa kysymyksiin, joihin kukaan muu ei aikaisemmin ollut osannut vastata. Kuten juuri siihen minulle isoimpaan, eli MIKSI? Miksi minulle kävi näin? Mistä se johtui? Tosin tuon vastauksen sain vasta pätevältä lääkäriltä viimeisellä kuntoutusjaksolla. Aika kauan sai kyllä odottaa. Aiheuttaja olisi voinut näkyä jos olisin päässyt magneettikuvaan heti, enkä vasta kahden kuukauden päästä. Toki silloinkin menin kuviin omakustanteisesti (kun vihdoin lääkärit suostuivat lähetteen kirjoittamaan), kunnallisella puolella olisi mennyt monta kuukautta enemmän. Mitä hyötyä sellaisesta on? Ja koska mitään ei näkynyt, niin kukaan ei oikein osannut sanoa mitään, määräsivät aina vain lisää lääkkeitä. Oli lääkäreitä, joita ei olisi voinut vähempää kiinnostaa ja niitä jotka oikeasti kuuntelivat. Ensimmäinen määräsi Crampitonta (minulla oli jalkakramppeja ongelmasta johtuen), koska hänen mielestään minulla oli kyseinen taipumus (kumma vaan ettei koskaan aikaisemmin ollut vastaavaa ollut) ja lähetti kotiin. Työterveyslääkäri otti onneksi tosissaan, vaikka hänkin hannasi ikuisuuden fysioterapian ja magneettikuvien lähetteiden kanssa. Ensimmäistä kertaa pääsin fysioterapeutin juttusille vasta neljän kuukauden jälkeen!!!! Ja tämä tapahtui siis käytännössä katsoen ensimmäisellä Kelan kuntoutusjaksolla. Olisin tarvinnut jumppaohjeita jo heti alkuunsa, puhumattakaan hoidoista. Onneksi tunsin entuudestaan yhden fysioterapeutin, jonka flexibar jumpissa kävin ja häneltä sain joitain muitakin ohjeita. Suosittelen muuten Flexibar nimistä liikuntavälinettä selkäongelmaisille. Eritoten, jos mitään muuta liikuntaa ei pysty vielä tekemään. Jumpata voi vaikka selällään maaten. Kiropraktikon niksautukset auttoivat parantumisessa myös alkuun, enhän nyt missään nimessä voinut jäädä odottelemaan lääkäreiden suostumusta, apua oli saatava ja heti!

Kun olo oli pahin, oli pakko lähteä paikallisen sairaalan päivystykseen. Pari tuntia sain odotella ja pääsin lääkärille, jonka diagnoosina oli sitten stressi. Just joo ja haloo. Eli ihan vain minun korvieni välissä koko karmeus. Diapamia huuleen ja kotiin. Ensimmäistä kertaa pääsin kokemaan diapamin autuuden, oli kieltämättä hyvää ainetta. Kaverikin sanoi, että se on kuin humala ilman krapulaa :) Harmi vaan, ettei sitä saanut kuin yhdeksi yöksi :) Lopulta tielle sattui (ja sattumia en usko olevan) aivan ihana Fysiatri nimeltä Heikki Hurri. Vaikka en häneltäkään varsinaisesti saanut vastausta tuohon isoon kysymykseeni Miksi ?, niin hän oli todella empaattinen lääkäri, joka kuunteli ja joka vaikutti jopa siltä, että hän ihan oikeasti välitti tilanteestani. Hänen kauttaan pääsin sitten kuntoutukseenkin. Tuollaisessa pelottavassa ja stressaavassa elämäntilanteessa on todella tärkeää, että löytyy lääkäri, joka ottaa asian tosissaan ja pitää yllä positiivista mieltä ja uskoa hyvään ja normaaliin elämään tulevaisuudessa.

Saattaa hyvin olla, etten koskaan tule olemaan 100 prosenttisesti terve tämän asian suhteen, mutta nykyisin olen kuitenkin sellaisessa tilanteessa, että voin nauttia elämästäni jo lähestulkoon normaalisti. Lääkkeetkin jäivät jo joskus puolen vuoden käytön jälkeen loppukeväästä 2009.

Syitä selän laukeamiseen olivat kuntoilun puute ja äärimmäisen huonot sisäiset ja ulkoiset vatsa- ja selkälihakset. Kolme raskautta ja ei ollenkaan kuntoilua = katastrofi. Kolme lasta ja arki eivät edelleenkään tarjoa mielestäni tarpeeksi aikaa kuntoilulle, mutta riittää onneksi ihan hyvään elämään. Liikuntaa voi sitten lisätä jatkossa, kunhan pitää nyt tämän tason yllä: 3 x viikossa tanssia (tai jotain muuta aerobista jumppaa, kävelyä, juoksua) ja neljänä päivänä muutamia lihasliikkeitä ja/tai venytyksiä. Lisäksi selällään lepääminen muutaman kerran päivässä, jotta saan painon pois selän alueelta (lihakset eivät vielä niin priimakunnossa, että jaksaisivat koko päivän pitää hermot puristmattomassa tilassa).

Kuntoutuksen helmiä:

- Välilevyn pullistuma tai muu ongelman aiheuttaja saattaa hävitä, ennenkuin pääset magneettikuvaan (2 kk:n sisällä), se on silti voinut aiheuttaa hermojen ärsytystilan tai tulehdustilan, joka ei missään kuvissa tai tutkimuksissa näy, mutta voi jäädä päälle pitkiksi ajoiksi.

- Tärkeätä olisi aluksi syödä tulehduskipulääkkeitä esm viikon kuuri, ei satunnaisesti vaan putkeen, jotta saataisiin tulehdustila kuriin mahdollisimman pian, eikä annettaisi sen jäädä päälle ja kroonistua (minulle ei annettu tulehduskipulääkkeitä, vaan rentouttavia/kipulääkkeitä, jotka eivät vaikuttaneet tulehdusta hillitsevästi. Tästä syystä ongelma pitkittyi, mahdollisesti jossain määrin loppuelämäksi).

- Ryhti on tärkeä ja tämähän ei ole mikään uusi asia. Mutta mikä auttaa tässä on se, että tiettyjä lihaksia pitää vahvistaa ja toisia venyttää, nämä ovat vastapuolen lihaksia. Rintalihaksia pitää venyttää ja yläselän lihaksia vahvistaa, etureisiä venyttää ja takareisiä vahvistaa, lonkankoukistajia venyttää ja pakaralihaksia vahvistaa, niskalihaksia vahvistaa ja kaulalihaksia venyttää. Näillä eväillä saa kropan suoristumaan oikeaan asentoon.

- Kävely ja juoksu tuovat tärkeää happea ja lisäravinteita selkärankaan ja sen niveliin, jotka eivät muuten saa niitä ja pitävät selän kunnossa. Näitä suositeltiin muita liikuntatapoja enempi juuri selän hyvinvointiin, askeleista johtuva tärinä oli se pop juttu, joka sai ravinteet ym kunnolla liikkeelle.

Kuntoutusjaksojen suurin hyöty minulle oli se, että pääsin irtautumaan arjesta ja sain lisäpuhtia ja tulevaisuuden toivoa sekä positiivista mieltä. Kuntoutuksen taukojen aikana luin kirjoja, jotka auttoivat näkemään tulvaisuuden postiviisesti. Kuten Salaisuus -kirjassa kerrottu tarina miehestä, joka halvaantui kaulasta alaspäin lento-onnettomuudessa ja joka ajatusten sekä positiivisuuden voimalla kuntoutti itsensä tilanteesta, jossa lääkärit eivät antaneet hänelle mitään toivoa. Lopulta hän käveli itse ulos sairaalasta muiden suureksi ihmetykseksi. Jos joku toinen, niin miksen minäkin :)